SAVONIA-AMK toteuttaa yhdessä Itä-Suomen yliopiston kanssa alueellista kolmevuotista FOODNUTRI-hanketta Euroopan aluekehitysrahaston tuella. Hanke on osa kansallista FOODNUTRI-kokonaisuutta, joka on laajasti koko ruokajärjestelmää palveleva ruuan ja ravitsemuksen tutkimusinfrastruktuuri. Pohjois-Savon alueellisessa hankkeessa Savonia-AMK osallistuu digitaalisen validoidun ruokavalion laadun mittarin ja automaattisen palautteenantojärjestelmän rakentamiseen sekä kehittää elintarvikkeiden kuluttajatutkimustapoja entistä monipuolisimmiksi ja uusia kohderyhmiä saavuttavammaksi.
Ruokavalion laadun mittaaminen on nykyisellään työläs toimenpide
Suomalaiset tarvitsevat luotettavaa yksilöllistä ravitsemusohjausta terveyden edistämisen tueksi. Finravinto 2017-tutkimuksen mukaan suomalaisista valtaosalla on tarvetta kehittää ruokavaliotaan kohti suomalaisia ravitsemussuosituksia. Kansasta suurimman osan tulisi lisätä kasvisten, marjojen ja hedelmien sekä kuitupitoisten viljavalmisteiden käyttöä. Kovan rasvan, suolan ja punaisen lihan syömistä tulisi sen sijaan tulisi vähentää. Nämä muutokset auttaisivat ehkäisemään mm. tyypin 2 diabetesta, sydän- ja verisuonisairauksia, jotka vaanivat suomalaisia yleisimpinä elintasosairauksina.
Elintapamuutos ei motivoi, jos sitä ei koe itselleen merkitykselliseksi esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin takia. Ruokavalion merkitys saattaa konkretisoitua terveydentilassa pahimmillaan vasta sairastumisen yhteydessä, sillä korkea verenpaine tai kolesteroli eivät tunnu miltään – ne saavat rauhassa tehdä tuhojaan usein pitkänkin ajan. Siksi jokaisen olisi tärkeää ymmärtää omien ruokailutottumusten vaikutus terveyteen, mikä voi olla vaikeaa asiaan perehtymättömälle maallikolle. Tätä varten tarvittaisi helppokäyttöinen ja luotettava tutkittuun tietoon perustuva digisovellus, jolla voisi kartoittaa ruokavalionsa nykytilaa suhteessa ravitsemussuosituksiin. Ruokavalion laatua voidaan mitata nykyisellään useita päiviä kestävän ruokapäiväkirjanpidon tai ruoankäytön frekvenssikyselyn avulla. Ne ovat työläitä mittareita niin mittauksen kohteena olevalle henkilölle kuin tulosten analysoijallekin.
Tavoitteena digitaalisen ruokavalioindeksin kehittäminen
tä-Suomen yliopiston ja Savonian yhteistyönä toteutettavassa FOODNUTRI-hankkeessa on tavoitteena kehittää aiempia tutkimuksia ja kokemuksia hyödyntäen ruokavalion laadun mittaamisen avuksi tieteellisesti validoitu ruokavalioindeksi, joka voidaan integroida osaksi erilaisia digitaalisia alustoja. Hankkeessa kehitetään lisäksi personoitu ja automatisoitu palautteenantojärjestelmä.
Tavoitteena on, että tiedot ruokavaliosta syötetään ja palaute saadaan saman alustan kautta yhdellä kertaa. Palautteenantojärjestelmän avulla käyttäjä saa pisteet ruokavalionsa kokonaislaadusta sekä erikseen erilaisten ruokien käytössä verrattuna ravitsemussuosituksiin. Lisäksi käyttäjä saa kirjallista palautetta ja vinkkejä ruokavalion kehittämiseen.
Ruokavalioindeksi luotiin alun perin Tampereen yliopistollisen sairaalan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Itä-Suomen yliopiston ravitsemusasiantuntijoiden yhteistyönä Dehkon 2D-hankkeessa (Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyohjelman toimeenpanohanke, 2003–2008) laaditun, validoidun ruokavaliokyselyn pohjalta. Ruokavalioindeksi validoitiin StopDia-hankkeessa (Stop Diabetes – tiedosta ratkaisuihin, 2016–2019). Pian alkavassa kehitystyössä hyödynnetään myös Pohjois-Savon SOTE AI Hub-hankkeen (2019-2021) kokemuksia, jossa kehitettiin yksinkertaistettu versio automatisoidusta järjestelmästä ruokavaliota koskevan henkilökohtaisen palautteen antamiseen.
Kansallisen FOODNUTRI tutkimusinfrastruktuurin tavoitteena FOOD2030-strategian toteutuminen
Suomen Akatemian rahoittama Kansallinen FOODNUTRI tutkimusinfrastruktuuri tulee myötävaikuttamaan kestävän kehityksen strategian (FOOD 2030) toteutumiseen ”Vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät kestävästi ja eettisesti tuotettua kotimaista, maukasta, terveellistä ja turvallista ruokaa”. FOODNUTRI tuottaa innovatiivisia ratkaisuja hyödyntäen monipuolisesti kotimaisia raaka-aineita ja uusia prosessoinnin ja pakkaamisen teknologioita sekä tuottaa tietoa elintarvikkeiden ja niiden raaka-aineiden koostumuksesta, rakenteesta ja turvallisuudesta, ruuan fysiologisesta merkityksestä, kuluttajien asenteista, ruuan kulutuksesta, ravintoaineiden saannista ja ruokavalintojen kestävyydestä. FOODNUTRI palvelee tutkijoita, liiketoimintaa, viranomaistahoja, terveydenhuollon ammattilaisia, maanviljelijöitä sekä muita sidosryhmiä.
Lisätietoa:
Savonia AMK:n yhteyshenkilönä hankkeessa toimii Henna Lehikoinen, p. 044 785 6021, henna.lehikoinen@savonia.fi.
Artikkeli julkaistu alun perin Ruokalaakson sivustolla.